KAIKKI ANTEEKSI

KAIKKI ANTEEKSI

Anteeksipyyntö ei merkitse mitään, ellei anteeksipyyntö johda käytöksen muuttumiseen. Ensimmäisen kerran tapasin sinut melkein sillä hetkellä kun Viking Xprs-laiva ohitti Suomenlinnan, saapuakseen Tallinna päivän jälkeen takaisin kotisatamaansa, Helsinkiin. Elettiin tammikuuta 2021 ja minulla oli päänuppini peittona punainen Fazerin Kettukarkkipipo, joka kiinnitti sinun huomiosi. Olin jo 

Hei rakas kerro mulle…

Hei rakas kerro mulle…

Eilen oli syntymäpäiväni, täytin 35 vuotta. Elämässäni on ehtinyt tapahtua paljon, niin hyvää kuin pahaakin. Olen saavuttanut paljon, mutta olen myöskin menettänyt. On tapahtunut asioita, joiden tapahtumiin en ole voinut itse vaikuttaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni rakastuin, juuri kun mennyt vuosi oli vaihtumassa nykyiseen. En usko