IKÄVÄ

On jännä tunne kaivata ihmistä, jota en enää halua elämääni. Ikävöidä mukavia yhteisiä hetkiä, kunnes mieleni muistuttaa ikävistäkin asioista. Siinä hetkessä olen yksin onnellinen. 

Ei ole todellakaan väärin kaivata ihmistä, joka oli minulle erittäin tärkeä. Mutta, samaan aikaan elämäni ahdistavin ihmissuhde. Paikka, jossa koin aina olevani huono ja liian vähän. En saanut kokea rauhaa ja seesteisyyttä, vaan jatkuvaa pelkoa siitä, milloin seuraavaksi räjähtää. Ikäänkuin olisin kävellyt miinakentällä.

Se, että toinen ihminen toistuvasti muistuttaa minua siitä, etten ole riittävästi ja tarpeeksi, on vahingollista kenen tahansa mielenkuvalle. Minä koin ikäänkuin olevani maanantaikappale, varavaihtoehto, johon oli hyvä palata, mikäli parempaakaan ei sattunut tielle osumaan. 

Ikinä, eikä kenenkään, pitäisi tuntea näin. 

Alkuun sitä ei edes halua tajuta, miten tuo itselleni niin tärkeä ihminen kohtelee minua näin? Mieleni yrittää selittää asian, että hänellä on ollut myös vaikea elämä takanaan. Mutta, hyvin äkkiä järki puuttuu peliin ja kysyy ”mikä helevetin oikeus hänellä on satuttaa minua”? Enhän minäkään satuta häntä, vaikka minullakin on hyvin raskas ja menetysrikas elämä takanani?

En minä huuda hänelle naamapunaisena omaa pahaa oloani ja käske hakeutumaan hoitoon, enkä jätä häntä roikkumaan kun satun löytämään kyläbaarista jotakin parempaa. Palaten kuitenkin lopulta aina minuun, erittäin hyväksi ja turvalliseksi todettuun varavaihtoehtoon. 

Minä olen aivan liian arvokas varavaihtoehdoksi.

Sen ymmärsin vasta ties monennen välirikon jälkeen, miten paljon ja taitavasti hän on minua manipuloinut ja sumuttanut. Aina kun tuli hetki, jolloin aloin kyseenalaistaa koko ihmissuhdetta, hän vetosi tunteisiini mainiten kuinka meidän välillämme on jotakin enemmän ja tärkeää. Kun hän oli saanut minut kiedotuksi lonkeroihinsa takaisin, alkoikin taas varovainen muistuttelu siitä, etten minä todellakaan ole tarpeeksi. 

Julminta mitä toiselle ihmiselle voi tehdä, on leikkiä hänen tunteillansa. Esittää ja sanoa välittävänsä, mutta todellisuudessa käyttää vaan hyväksensä. Antaa alle punaista mattoa ja hetken päästä vetää punainen matto toisen ihmisen jalkojen alta pois. Kylmästi ilkkuen.

Ja kirsikkana kermakakun päällä, nauraa ilkeästi toisen ihmisen itkulle ja tunteille. 

Minulla kesti todella kauan ymmärtää, etten minä todellakaan ollut asian kanssa yksin. Hänen julmiin tapoihinsa kuului vähätellä muitakin ihmisiä. Muut olivat aina tarinan kuin tarinan pahiksia, eikä ikinä eikä koskaan hän itse. Kun hän sai naisen itkemään, oli nainen liian herkkä. Hän ei omien sanojensa mukaan ikinä itke, mitä nyt vaan lukuisia kertoja näin hänen itkevän.

Jo ensitapaamisellamme mieleni yritti sanoa minulle, että ”älä anna puhelinnumeroasi tolle tyypille”. Mutta, minäpä annoin ja annoin paljon muutakin. Surullisinta kaikessa tapahtuneessa on se, että hän on elämäni ensimmäinen mies, jonka olen oikeasti päästänyt lähelleni. Ja sen asian sisäistäminen on ollut erityisen raskasta. 

Minulle hän oli kaikki kaikessa, mutta minä olin hänelle vain ”pillu jota hän kävi kokeilemassa”. Kun ymmärsin sen asian, oma mieleni kävi todella syvissä vesissä. Mieleeni tulvi itsetuhoisia ajatuksia omasta kelpaamattomuudestani ja siitä, että mikä helevetti minussa on vialla?

Hyvin äkkiä kuitenkin ymmärsin, ettei minussa ole vikaa vaan hänen tavassaan hyväksikäyttää ihmisiä. Hänelle toinen ihminen on kuin esine, jolla ei ole yhtikäs mitään arvoa. Kun toinen ihminen ei enää palvele häntä, lentää ihminen roskiin. Alkaa mieltä raastava kuurupiiloleikki, jonka sääntöjä ei ole kuitenkaan kerrottu. 

Eräs päivä laskin, että hän katosi elämästäni yllättäen neljä kertaa. Minä hautasin hänet omassa mielessäni neljä kertaa, siis neljä. Joka ikinen kerta hänen katoamisensa tuntui kuolemalta ja palautti mieleeni kokemani menetykset: mummoni kuoleman näkeminen, enoni löytäminen menehtyneenä ja äitini täysin yllättävä kuolema. Elämäni suurin pelko oli menettää äitini, elämäni tärkein ihminen. Aivan joka kerta kun hän katosi elämästäni, hän repi kadotessaan vanhat haavani auki. Ja juuri kun olin saanut laitettua laastarit vanhojen haavojeni päälle, saapui hän aina uudestaan repimään laastarin rippeet irti sydämestäni. 

On sanomattakin selvää, että hänen katoamisensa olivat mielelleni raskaita. Tuntui siltä kuin hänkin olisi täysin yllättäen kuollut, muttei sitten kuitenkaan ollut kuollut. Lopulta huomasin eläväni jatkuvassa pelossa, sillä hänen luotaan lähtiessäni mietin toistuvasti, että tämä saattoi olla viimeinen kerta kun nähdään. 

Muistan eräänkin kerran kun hän kertoi olevansa ahdistunut ja peloissaan, josta totta kai olin hetimiten huolissani. Huoleni johti siihen, että sain välittömästi estot. Hänen lapsellinen tapansa toimia, kun ei hänestä koskaan ollut keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä. Eston jälkeen olin itsekin todella ahdistunut ja huolissani hänestä, että miten hän oikeasti voi. Minä saatana soikoon jopa valvoin öitäni hänen ahdistuksensa takia!

Epäilin kaikenlaista, mutta lopulta epäilykseni osui oikeaan. Minut laitettiin estolle, koska hän oli löytänyt jotakin minua parempaa. Ja taas noin puolen vuoden kuluttua hän otti minuun, varavaihtoehtoonsa, yhteyttä saatesanoilla ”enää minua ei ahdista”. Todellisuudessa hänen löytönsä ei ollut osoittautunut hyväksi vaan parempi olikin turvautua minuun, vara-akkaan. 

On enemmän kuin säälittävää toimintaa kohdella toisia ihmisiä näin, valehdella joka suuntaan. Ja vahingossa kännipäissään lipsauttaa totuus, miten asiat ovat todellisuudessa tapahtuneet. 

Silloin kun me ensimmäisen kerran tapasimme, minä luotin häneen aivan sataprosenttisesti. Enää en usko yhtikäs mitään mitä hän sanoo, enkä tiedä pystynkö enää koskaan luottaa toiseen ihmiseen. Minun luottamus on mennyttä.

Ajoittain olen erittäin onnellinen kaikesta hänen aiheuttamastaan mielipahasta, sillä sen ansiosta olen opetellut rakastamaan itseäni. En ole koskaan oikein osannut rakastaa itseäni, mutta huomaan selkeästi kehittyneeni asiassa. 

Tuntuu aivan siltä, että rakkauteni häneen on muuttumassa terveeksi itserakkaudeksi. Siitä hän ansaitsee erittäin suuren kiitoksen.

Kiitos, että särjit mut.